Arvokkaiden, visuaalisesti jännittävien puulajien istuttaminen toisen puulajin päälle on
ehkä vanhimpia puunkoristelumuotoja. Jo n. 2000 vuotta eKr. egyptiläiset valmistivat
erilaisista puukerroksista arkkuja. Varsinaisesti tällä käsityömuodolla on ajateltu olevan juurensa idässä; Kiinassa, Japanissa ja Intiassa. Työ tapahtui talttamaisella työkalulla, jossa oli pitkä varsi joka tuettiin olkapäähän. Taltalla työstettiin ura umpipuuhun, johon sitten sovitettiin pala jotain muuta puuta. Pieniä esineitä, kuten korulippaita ja arkkuja tuotiin idästä länteen, kunnes intarsiatyötaito levisi Italian kautta Saksaan, Hollantiin ja Englantiin.

Eurooppalaiset käyttivät 1400- ja 1500-luvulla myös puun lisäksi muita materiaaleja, norsunluuta, simpukoita, arvokkaita metalleja ja jalokiviä puuesineiden upotuskoristelussa. Erityisesti Pohjois-Italian luostareissa tämä työtapa oli käytössä. Ensimmäinen intarsiakoulu perustettiin Italiaan 1500-luvulla. Perustajana oli Francesco di Giovanni di Matteo.

Samoihin aikoihin keksittiin myös lehtisaha, joka helpotti työskentelyä huomattavasti. Viiluja voitiin laittaa päällekkäin ja sahata samanaikaisesti monta kuviota. Suosittuja aiheita olivat vapaasti kaartelevat linjat, runsaskuvioiset kukat, nauhat ja köynnökset. 1700- luvun lopulla huonekalujen pinnat olivat täynnä monimutkaisia, rönsyileviä kuvioita ja niin jatkui aina 1800- luvulle asti kunnes tämä käsityömuoto kulutti itsensä loppuun. Tämän aikakauden mestareita olivat mm. ranskalaiset André - Charles Boulle (1642-1732) ja Jean- Henri Riesener (1734-1806) sekä saksalainen David Röntgen (1743-1807).

Pohjoismaissa intarsiakoristelu on ollut suosituinta Ruotsissa ja Tanskassa. 1700-luvulla Georg Haupt ja Carl Petter Dalström sekä myöhemmin Carl Malmsten (1888- 1972) koristelivat huonekaluja intarsiatekniikoilla. Tukholman keskustassa sijaitsevassa Carl Malmsten Verkstadsskolanissa on tänäkin päivänä käytössä Malmstenin opit ja muotokieli. Suomeen käsityömuoto on tullut Ruotsin kautta. Jugend- ajan huonekalutuotannossa esimerkiksi Eliel Saarinen suosi hillittyjä upotuskoristeluja. Joitain Saarisen malleja valmistaa tänäkin päivänä Tetrimäki Furniture Vision Vehmersalmella.

Tarsia Certosina eli umpipuuhun upotus

Tätä menetelmää käytetään silloin kun koko pintaa ei viiluteta esimerkiksi massiivipuinen pöydän kansi. Ohut- tai paksuviilusta tehdään haluttu kuvio. Massiivipuuhun tehdään tarkasti kuvion muotoinen syvennys terävää veistä ja suuremmissa kuvioissa käsijyrsintä apuna käyttäen. Käytetty viilu määrää syvennyksen syvyyden, joka on hieman alle viilun paksuuden. Liimauksen jälkeen kuvio jää hieman muuta pintaa ylemmäksi josta se on helppo hioa pinnan kanssa tasan.

Viilun sijasta voi käyttää jotakin muuta materiaalia, kittiä, helmiäistä, metallia tms. Joskus näkee hyvin vanhoissa aseenperissä käytetyn upotuksissa hopeaa.

Parketeria eli "frisage"

Tätä intarsian alalajia on alkuperin käytetty parkettilattioissa mutta sitä voi käyttää yhtä hyvin pelilaudoissa, reunanauhoissa ja myöskin huonekaluissa. Kuviot ovat muodoltaan geometrisia neliöitä, kolmioita ym. Tällä tekniikalla saa helposti kolmiulotteisia vaikutelmia eri puulaaduilla ja syysuuntia kääntämällä. Valmistus vaatii huolellisuutta, koska kaikki reunat on oltava suoria ja kuvioiden kulmat kohdallaan. Jos katsotaan vaikka perinteistä ilmansuuntatähteä, niin tähden sakarat pitää päättyä keskellä kaikki tarkasti samaan pisteeseen, koska katse hakeutuu automaattisesti kuvion keskipisteeseen. Samoin esimerkiksi shakkilaudassa neliöiden kulmat on oltava kohdallaan.

Tarsia a Toppo

Tällä tekniikalla valmistetaan reunanauhoja joita voidaan yhdistää Tunbridge-tekniikalla tehtyyn työhön. Valmistetaan n. 1 m mittainen "palkki" liimaamalla erilaisia ja eri paksuisia viiluja päällekkäin. Tai tekemällä kerrosrakenne, jossa on viilu tai kaksi alimmaisena, sitten massiivipuuosia ja viilu tai viilut päällimmäisenä. Se voidaan sahata ohuiksi siivuiksi 90°-45° kulmassa ja käyttää sellaisenaan tai jatkojalostaa liimaamalla osat uudelleen yhteen eri järjestykseen ja sahaamalla uudelleen. Tässä on lukematon määrä eri vaihtoehtoja rakenteen ja kuvioinnin suhteen.

Tunbridge

Liimataan erilaisia puulistoja tai -tankoja palkiksi, joka päästä katsoen muodostaa jonkin kuvion esimerkiksi tähden, perhosen. Palkin päästä sahataan ohuita siivuja ja yhdistellään koristeaiheiksi. Palkeissa voi käyttää myös muita materiaaleja, kuten muovitankoja. Tätä tekniikkaa käytetään Etelä-Euroopassa, Arabimaissa ja Japanissa pienissä lippaissa ja pöydissä yhdistettynä edelliseen tekniikkaan.

Kivi-intarsia (piedra dura, esp.)

Erivärisistä kivistä valmistettuja pintoja, esimerkiksi pöytä. Olen nähnyt näitä töitä Pariisissa sekä Madridissa. Täytyy vain ihmetellä miten tarkasti saumat sopivat toisiinsa. Työt ovat hyvin värikkäitä ja monimutkaisia.

Reliefi-intarsia

Amerikkalaisesta intarsiakirjallisuudesta löytyy tähän paljon esimerkkejä. Työ tehdään 5-25 mm paksuista eri massiivipuista, joista sahataan tarvittavat palat kuvioon. Sen jälkeen palojen pinta veistetään tai hiotaan reliefimäisesti, myös maalausta voidaan käyttää.

Jos intarsia on monipuolinen materiaalien käytön suhteen on se myös sitä käytettävissä olevien valmistustekniikoidenkin osalta. Jokaiseen työhön valitaan siihen parhaiten sopiva tekniikka tai niiden yhdistelmä. Uusia työtapoja, -menetelmiä ja apulaitteita täytyy miettiä ja kehitellä joka työssä varsinkin jos intarsiaa tekee ammatikseen. Niin kuin eräs Mestari sanoi "Jos keinot loppuvat niin konstit jäävät". Sarjatyössä ei ole kannattavaa tehdä veitsellä yksi kerrallaan vaan "sarjatyömäisesti" koneellisella lehtisahalla. Suurissa sarjoissa myös laserin käyttö tulee mahdolliseksi.

Ohutviilutekniikka

Tässä käytettävät viilut ovat paksuudeltaan 0.6-0.8. mm. Ohutviilutekniikkaa voidaan tehdä veitsellä tai lehtisahalla. Veitsellä tehtäessä osat leikataan yksitellen ja sovitetaan toisiinsa. Lehtisahalla sahataan viilunipusta mallin mukaisia osia irti ja saadaan jopa kaksikymmentä samanlaista osaa tai vinosahaustekniikalla osa kerrallaan.

Paksuviilutekniikka

Tässä tekniikassa viilujen paksuus on 5...6 mm, joten voidaan puhua jo ohuista puulevyistä. Työ tehdään lehtisahalla yksi osa kerrallaan. On huomattava että, valmis työ on samanlainen kummaltakin puolelta. Tämä lisää käyttömahdollisuuksia esimerkiksi korvakorut ym.